Äänioikeus.html
 
| ca | de | en | es | fr | it | nl | no | pl | pt | ru | ro | fi | sv | tr | vo |


 

Äänioikeus määrittelee, ketkä saavat päättää yhteisön asioista. Edustuksellisessa demokratiassa tämä tarkoittaa oikeutta äänestää vaaleissa ja kansanäänestyksissä, yhtiö- ja yhdistystoiminnassa taas oikeutta vaikuttaa suoraan yhtiön tai yhdistyksen kokouksissa tehtäviin päätöksiin.

Sisällysluettelo

muokkaa Äänioikeuden lajeja

  • Yleinen äänioikeus tarkoittaa, että äänioikeus on kaikilla yhteisön jäsenillä. Äänioikeutta voidaan rajoittaa riippuen yleensä ihmisen iästä ja kotipaikasta. Varsinkin aiemmin myös sukupuoli, rotu, omaisuus ja koulutus ja yhteiskunnallinen asema ovat rajanneet äänioikeutettujen joukkoa. Edelleen on maita, joissa ei ole yleistä äänioikeutta.
  • Yhtäläinen äänioikeus tarkoittaa, että jokaisen äänioikeutetun ääni on samanarvoinen. Esimerkiksi yhtiötoiminnassa on tämän sijaan käytössä painotettu äänioikeus, jossa kunkin osallistujan äänimäärä riippuu tämän yhtiön osakkeisiin sijoittamasta rahamäärästä.

muokkaa Äänioikeus Suomessa

Kaikissa virallisissa yhteyksissä on käytössä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus.

  • Kunnallisvaalit: Äänioikeutettu on jokainen Suomen ja muun Euroopan unionin jäsenvaltion kansalainen sekä Islannin ja Norjan kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta ja jonka kotikuntalaissa tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää. Myös muiden maiden kansalaiset, jotka täyttävät nämä ehdot, ovat äänioikeutettuja, jos he ovat asuneet Suomessa vähintään kaksi vuotta.[1]
  • Eduskuntavaalit: Asuinpaikasta riippumatta äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.[2]
  • Europarlamenttivaalit: Asuinpaikasta riippumatta äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Suomessa on äänioikeutettu myös muun EU-maan kansalainen, jonka kotikunta on Suomessa 51. päivänä ennen vaalipäivää.[2]
  • Presidentinvaali: Asuinpaikasta riippumatta äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään ensimmäisen vaalin vaalipäivänä täyttää 18 vuotta.[2]
  • Yhdistystoiminta: Jollei yhdistyksen säännöissä ole toisin määrätty, jokaisella 15 vuotta täyttäneellä jäsenellä on äänioikeus ja jokaisella äänioikeutetulla yksi ääni. Yksityinen henkilö ei voi käyttää äänioikeuttaan asiamiehen välityksellä, ellei säännöissä ole niin määrätty. Säännöissä voidaan myös määrätä, että määrätyn ajan jäsenmaksunsa maksamisen laiminlyönyt ei saa käyttää äänioikeuttaan. Lisäksi säännöissä voidaan myös määrätä, että voidakseen käyttää kokouksessa äänioikeutta jäsenen on ilmoitettava osallistumisestaan kokoukseen etukäteen yhdistykselle viimeistään kokouskutsussa mainittuun päivään mennessä.[3]
  • Osakeyhtiö: Jokainen yhtiön osake on yhden äänen arvoinen, edustaja voi äänestää kaikilla osakkeillaan samaan aikaan. Poissa olevat omistajat voivat luovuttaa äänioikeutensa väliaikaisesti toisille ennakkoon annetulla valtakirjalla.

muokkaa Suomen äänioikeuden historia

Vuodesta 1362 Suomella (siis Ruotsin itäisillä maakunnilla) oli tasaveroinen edustus maan valtiopäivillä. Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle Suomen sodassa (1808-09) Suomi sai itsehallinnon, jossa suuriruhtinas tunnusti Ruotsin-vallan aikaisten perustuslakien sitovan itseään. Silti vuoteen 1907 asti valtiopäivillä oli kullakin säädyllä yksi ääni, mikä korosti etenkin aatelin valtaa ja jätti mm. torpparit, työläiset ja naiset äänittä. Muissa maissa käytäntö oli pääsääntöisesti samansuuntainen.

Ensimmäisenä maailmassa koko kansa sai yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden Uudessa-Seelannissa vuonna 1893. Australiassa valkoinen väestö sai ääni- ja vaalioikeuden (siis myös oikeuden asettua ehdolle; tätä oikeutta Uuden-Seelannin naisilla ei ollut) vuonna 1903, joskaan sielläkään ei ollut naisparlamentaarikkoja vielä puoleen vuosisataan. Suomi oli kuitenkin maailman ensimmäinen maa, jossa lähes koko kansa sai ääni- ja vaalioikeuden (1906).

Äänioikeus joka aikaisemmin oli kattanut noin 10 prosenttia väestöstä, nousi äänioikeusuudistuksen myötä noin 90 prosenttiin 25-vuotta täyttäneestä väestöstä. Äänioikeuden ulkopuolelle jäivät vakinaisessa sotapalveluksessa olevat; kaikki holhouksenalaiset; henkilöt, jotka eivät ole viimeiseen kahteen vuoteen maksaneet verojaan; vaivaishoidon varassa elävät; kansalaisluottamuksen menettäneet ja maan palvelukseen kelpaamattomat; irtolaisuudesta tuomitut ja äänestysvilppiin syyllistyneet.

Uudistus astui voimaan Leo Mechelinin senaatin (= hallituksen) toimesta. Mechelin sai arvovallaan esityksensä taakse kaikkien säätyjen enemmistön. Samassa perustuslaissa hän myös perusti eduskunnan ja toi Suomeen sananvapauden, yhdistymisvapauden ja kokoontumisvapauden. Valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki hyväksyttiin 1.6.1906, ja Suuriruhtinas vahvisti ne 20. heinäkuuta 1906.

Naisasianaiset toimivat ehdotuksen puolesta mm. keräämällä 25 000 allekirjoituksen vetoomuksen. Venäläiset pitivät asiaa paikallisena, ja siksi keisari ei torjunut esitystä. Kerrotaan tosin Ståhlbergin aiemmassa vaiheessa laskelmoineen, että kannattaisi ensin ajaa läpi miesten yleinen äänioikeus, koska se olisi helpompaa ja sitten sen turvin olisi helpompi saada enemmistö myös naisten äänioikeuden taakse.

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa 15.-16.3.1907 valittiin 19 maailman ensimmäistä naiskansanedustajaa (eduskunnan ensimmäinen täysistunto oli 23.5.1907). Heistä tunnetuimpia olivat kenties kolme naisasianaista: Nuorsuomalaisen puolueen Lucina Hagman (1853–1946), Sosialidemokraattisen puolueen Miina Sillanpää (1866–1952) ja Suomalaisen puolueen Aleksandra Gripenberg (1857–1911).

muokkaa Maita, joissa naisilla ei ole äänioikeutta

muokkaa Katso myös

muokkaa Viitteet

  1. ↑ Kuntalaki (365/1995) (26 §) Viitattu 14.5.2008.
  2. ↑ 2,0 2,1 2,2 Vaalilaki (714/1998) (2 §) Viitattu 14.5.2008.
  3. ↑ Yhdistyslaki (503/1989) (25 §)
All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog.