Tämä artikkeli käsittelee vuotta 1984. Vuonna 1984 on George Orwellin romaani.
muokkaa Tammikuu - maaliskuu
- 1. tammikuuta – Brunei itsenäistyi.
- 1. tammikuuta – Yhdysvaltalainen telealan yritys AT&T pilkottiin 22 yritykseksi.
- 2. tammikuuta – Kansanedustaja Ville Komsin joulukuussa aloittama nälkälakko laajeni, kun siihen liittyi kolme SKDL:n kansanedustajaa. Nälkälakkolaiset vaativat kehitysavun nostamista YK:n suosittamaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. He lopettivat protestinsa saatuaan pääministeri Kalevi Sorsalta lupauksen siitä, että Suomi nostaa kehitysavun kansainväliselle tasolle heti kun se on taloudellisesti mahdollista.
- 3. tammikuuta – Tasavallan presidentti Mauno Koivisto antoi 160 vuotta täyttävälle Åbo Underrättelser -lehdelle ns. sopulihaastattelun, jossa hän ilmaisi tyytymättömyytensä tiedotusvälineiden hänen lausuntojaan koskevaan uutisointiin. "Tästä lähtien pidän huolta, ettei kukaan selitä ajatuksenjuoksujani – en edes minä itse", presidentti sanoi.
- 5. tammikuuta – Richard Stallman alkoi kehittää GNU:ta.
- 21. tammikuuta – Norjan ulkoministeriön virkamies Arne Treholt pidätettiin Fornebun lentokentällä, kun hän oli lähdössä maasta mukanaan salaisia asiakirjoja. Treholtia syytettiin Norjan ja NATOn salaisten tietojen toimittamisesta Neuvostoliitolle 15 vuoden ajan.
- 22. tammikuuta – Apple lanseerasi Macintosh-tietokoneen Yhdysvalloissa.
- 6. helmikuuta – Tanskan kansankäräjät erotti veropetoksesta vankeuteen kesällä 1983 tuomitun oikeistolaisen Edistyspuolueen kansanedustajan Mogens Glistrupin. Erottamispäätös syntyi äänin 139-18.
- 13. helmikuuta – Konstantin Tšernenkosta tuli edesmenneen Juri Andropovin seuraaja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi.
- 14. helmikuuta – Helsingin hovioikeus hylkäsi kaikki ns. metrojutun hallintosyytteet. Hovioikeuden mielestä entisen kaupunginjohtajan Teuvo Auran, kaupunginhallituksen ja metrotoimikunnan jäsenten menettelyssä ei ollut mitään moitittavaa.
- 21. helmikuuta – Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julisti suomalaisen aseistakieltäytyjän Pertti Haaparannan mielipidevangiksi. Haaparanta oli pantu vankilaan kuusi viikkoa aiemmin, koska häntä ei ollut hyväksytty siviilipalvelukseen eikä hän ollut suostunut varusmiespalvelukseen puolustusvoimissa. Haaparanta oli ensimmäinen järjestön nimeämä suomalainen mielipidevanki.
- 1. maaliskuuta – Eduskunnan kansliatoimikunta velvoitti entiset kansanedustajat Lasse Lehtisen ja Veikko Rytkösen maksamaan takaisin vuoteen 1982 mennessä nostamansa kansanedustajan päivärahat. Korkein hallinto-oikeus oli todennut vuoden 1983 vaaleissa eduskunnasta pudonneiden Lehtisen ja Rytkösen kotipaikaksi Helsingin, joten he eivät olleet oikeutettuja päivärahaan.
- 5. maaliskuuta – Intian pääministeri Indira Gandhi määräsi hyökkäyksen sikhien kultaiseen temppeliin Amritsarissa.
- 6. maaliskuuta – Britannian kaivostyöläiset aloittivat vuoden mittaisen lakon.
- 8. maaliskuuta – Korkein oikeus kovensi toimittaja Matts Dumellin maanpetoksesta 27. tammikuuta 1983 saaman kahdeksan kuukauden ehdollisen vankeustuomion ehdottomaksi.
- 8. maaliskuuta – Pääministeri Kalevi Sorsa matkusti viralliselle vierailulle Tunisiaan, jossa hän tapasi PLO:n johtajan Jasser Arafatin. Israel esitti Suomelle tapaamisen johdosta paheksuntansa.
- 13. maaliskuuta – Kansallis-Osake-Pankki teki Suomen siihen asti suurimman pankkikaupan hankkimalla 58 prosentin osuuden sveitsiläisestä Nordfinanz-Bankista Zürichistä.
- 22. maaliskuuta – Valtiovarainministeriö myönsi Kansallis-Osake-Pankille ja Yhdyspankille luvat sivukonttoreiden perustamiseksi Lontooseen.
muokkaa Huhtikuu - kesäkuu
- 3. huhtikuuta – Viron kommunistijohtaja Karl Vaino moitti Pravdassa Suomen Yleisradiota nimeltä mainitsematta länsimaisen propagandan väylänä. Yleisradion pääjohtaja Sakari Kiuru vastasi, että Yleisradio tekee ohjelmia suomalaisille, ei muille.
- 5. huhtikuuta – Helsingissä, Turussa ja Oulussa alkoi Suomen siihen asti suurin lääkärilakko, joka laajeni toukokuun alkuun mennessä koko maahan. Kiireelliset tapaukset oli luvattu hoitaa lakon aikanakin.
- 13. huhtikuuta – Islannin presidentti Vigdis Finnbogadottir saapui kolmipäiväiselle valtiovierailulle Suomeen. Viimeisenä vierailupäivänään hän kävi myös Ahvenanmaalla.
- 13. huhtikuuta – Oikeuskansleri Kai Korte päätti valittaa Helsingin hovioikeuden päätöksestä ns. metrojutussa Korkeimpaan oikeuteen. Kortteen katsottiin asettaneen koko arvovaltansa peliin, koska hän oli henkilökohtaisesti puuttunut jutun oikeuskäsittelyyn. Korkein oikeus myönsi Kortteelle valitusluvan 13. kesäkuuta.
- 26. huhtikuuta – Presidentti Mauno Koivisto tapasi ensimmäisenä länsimaisena valtionpäämiehenä Neuvostoliiton puoluejohtajan Konstantin Tšernenkon Moskovassa. Koivisto kutsui Tšernenkon vierailulle Suomeen, mutta tämä ei ehtinyt noudattaa kutsua enää ennen kuolemaansa.
- 26. huhtikuuta – Tanskalaisen kansanedustajan Mogens Glistrupin perustama äärioikeistolainen Kansallinen Edistyspuolue hajosi. Sen raunioille perustettiin Vapaat demokraatit -niminen puolue.
- 27. huhtikuuta – 24 varusmiestä loukkaantui, heistä neljä vakavasti, kun maastoon suutariksi jäänyt ammus räjähti Pahkajärven ampuma-alueella Valkealassa.
- 30. huhtikuuta – Suomen ensimmäinen koeputkilapsi syntyi.[1]
- 5. toukokuuta – Euroviisut järjestettiin Luxemburgissa.
- 6. toukokuuta – Viisi ihmistä sai surmansa ja yli 20 loukkaantui yleisölennätyksellä olleen helikopterin pudottua väkijoukkoon Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa.
- 8. toukokuuta – Neuvostoliitto ilmoitti boikotoivansa vuoden 1984 Los Angelesin kesäolympialaisia, koska "urheilijoiden turvallisuutta ei ollut taattu" eikä "luotu normaaleja olosuhteita kisojen pitämiselle". Useimmat sosialistiset maat sekä pieni joukko muita maita seurasivat Neuvostoliiton esimerkkiä.
- 11. toukokuuta – Tähtitiede: Maan ylikulku Marsista katsottuna.
- 11. toukokuuta – Kirkolliskokous torjui naispappeuden äänin 108–32. Päätöksen seurauksena useita satoja naisia erosi kirkosta.
- 16. toukokuuta – Arkkitehti Reima Pietilä voitti Helsingin Meilahteen rakennettavan tasavallan presidentin uuden virka-asunnon suunnittelukilpailun, johon oli osallistunut yli 200 ehdotusta.
- 19. toukokuuta – Suomen laajimmaksi paisunut lääkärilakko päättyi.
- 24. toukokuuta – Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen keskusliiton TVK:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Riitta Prusti, josta tuli Suomen ensimmäinen nainen ammatillisen keskusjärjestön johtajana.
- 27. toukokuuta – Suomen kommunistisen puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Arvo Aalto. Puolueen enemmistö valtasi kaikki paikat keskuskomiteassa, minkä vähemmistön keulahahmo Taisto Sinisalo tulkitsi merkitsevän epäluottamusta Neuvostoliittoa kohtaan ja etääntymistä kansainvälisestä kommunismista. SKP:n oppositio jättäytyi kokouksen jälkeen pois puolueen johtoelinten toiminnasta.
- 29. toukokuuta – UKK-instituutti vihittiin Tampereella.
- 5. kesäkuuta – Intian joukot aloittivat hyökkäyksen sikhien Kultaiseen temppeliin.
- 7. kesäkuuta – Keskusrikospoliisi etsintäkuulutti Tampereen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan. Paavolaa haluttiin kuulla hänen kesämökkinsä rakentamiseen liittyneistä epäselvyyksistä Noppa-jutun oikeuskäsittelyn yhteydessä.
- 10. kesäkuuta – SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Kalevi Sorsa arvosteli tiedotusvälineitä puoluekokouksessa Lahdessa. Hän sanoi "infokratian" olevan vaaraksi kansanvallalle.
- 24. kesäkuuta – Tampereen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan etsinnät lopetettiin sen jälkeen kun syyteoikeus hänen kesämökkiinsä liittyneistä Noppa-lahjuksista oli rauennut.
- 27. kesäkuuta – Rantasalmen kirkko tuhoutui salaman sytyttämässä tulipalossa.
muokkaa Heinäkuu - syyskuu
muokkaa Lokakuu - joulukuu
- 2. lokakuuta – Keskusrikospoliisi pidätti Tampereen kaupunginjohtajan Pekka Paavolan, jota epäiltiin jatketusta lahjusten otosta vuosina 1971-1982. Paavola vapautettiin 10. lokakuuta.
- 10. lokakuuta – Kirjailija Aleksis Kiven syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta.
- 11. lokakuuta – Margaret Thatcher selvisi IRA:n pommi-iskusta.
- 12. lokakuuta – Teologian tohtori Matti Sihvonen nimitettiin Kuopion hiippakunnan uudeksi piispaksi. Edellinen piispa Jukka Malmivaara jäi eläkkeelle.
- 16. lokakuuta – Suomen Israelin-suurlähettiläs Taneli Kekkonen tuomittiin Halikon kihlakunnanoikeudessa neljän kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja vuoden 1985 loppuun asti ulottuvaan ajokieltoon törkeästä rattijuopumuksesta. Rikkeen vuoksi Kekkonen vapautettiin tehtävistään ja siirrettiin ulkoministeriön käytettäväksi.
- 17. lokakuuta – Seinäjoen pääkirkko Lakeuden Risti vaurioitui tulipalossa.
- 19. lokakuuta – Puolalainen katolinen pappi Jerzy Popieluszko katosi. Solidaarisuus uskoi Puolan viranomaisten siepanneen hänet ja neljä turvallisuuspoliisin miestä tunnustikin 27. lokakuuta murhanneensa papin. Popieluszkon ruumis löytyi patoaltaasta Keski-Puolasta 30. lokakuuta ja hänen hautajaisiinsa 3. marraskuuta osallistui noin 250 000 ihmistä.
- 31. lokakuuta – Kaksi sikhiä murhasi Indira Gandhin Intiassa. New Delhissä syttyi mellakoita ja 2 000 sikhiä tapettiin.
- 31. lokakuuta – Suomen ulkoministeriö myönsi 1,5 miljoonan markan avustuspaketin Etiopian nälänhädästä kärsivien avustamiseen. Suomen Punainen Risti sai paketista 750 000, Unicef 500 000 ja Kansainvälinen Punainen Risti 250 000 markkaa.
- 1. marraskuuta – SKDL:n puheenjohtaja, kansanedustaja Kalevi Kivistö nimitettiin Keski-Suomen läänin maaherraksi vuoden 1985 alusta lukien. Edellinen maaherra Kauko Sipponen siirtyi Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajaksi Max Jakobsonin jäätyä eläkkeelle. Kivistön tilalle eduskuntaan nousi Kati Peltola.
- 2. marraskuuta – Josef Stalinin tyttären, vuonna 1967 länteen loikanneen Svetlana Allilujevan ilmoitettiin palanneen 13-vuotiaan tyttärensä Olgan kanssa Yhdysvalloista Neuvostoliittoon ja saaneen Neuvostoliiton kansalaisoikeudet, jotka oli riistetty häneltä vuonna 1970.
- 6. marraskuuta – Ronald Reagan voitti Walter F. Mondalen USA:n presidentinvaaleissa. Reagan sai enemmän valitsijamiehiä kuin kukaan hänen edeltäjänsä, 525.
- 12. marraskuuta – Marokko erosi Afrikan yhtenäisyysjärjestöstä OAU:sta, koska Länsi-Saharan oli sallittu osallistua täysivaltaisena jäsenenä järjestön huippukokoukseen Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Marokko oli ensimmäinen järjestöstä eronnut valtio.
- 13. marraskuuta – Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) vetosi maailman maihin avun saamiseksi Afrikan nälänhädästä kärsiville. Afrikan kuivuutta kuvattiin vuosisadan pahimmaksi ja nälänhätä vaivasi 27 maata.
- 19. marraskuuta – Räjähdykset PEMEX:in öljysäiliöillä ja tulipalo surmasivat 500 ihmistä San Juan Ixhuatepecissa Meksikossa.
- 21. marraskuuta – Tampereen kaupunginvaltuusto päätti pidättää kaupunginjohtaja Pekka Paavolan virastaan Noppa-jutun tutkimusten ja mahdollisen oikeudenkäynnin ajaksi. Paavola valitti päätöksestä Hämeen lääninoikeuteen.
- 23. marraskuuta – Helsingin hovioikeus tuomitsi rakennushallituksen pääjohtajan Kalevi Sassin yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen, 56 000 markan korvauksiin valtiolle sekä viraltapantavaksi. Viraltapano vaati vielä Korkeimman oikeuden vahvistuksen, mutta Sassi erotettiin jo ennen sitä marraskuun lopulla.
- 24. marraskuuta – Oikeuskansleri Kai Korte ehdotti syyttäjän tehtävien siirtämistä pois oikeuskanslerilta erityiselle valtakunnansyyttäjälle. Kortteen mielestä oikeuskanslerin työhön toisaalta ylimpänä syyttäjäviranomaisena ja toisaalta syyttäjien valvojana sisältyi piilevä ristiriita.
- 27. marraskuuta – Komisario Sulo Aittoniemi siirrettiin syrjään ns. Noppa-jutun tutkimuksista.
- 29. marraskuuta – Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF julisti juoksija Martti Vainion elinikäiseen kilpailukieltoon, mitätöi hänen suorituksensa Los Angelesin olympialaisissa ja tuomitsi hänet menettämään hopeamitalinsa.
- 1. joulukuuta – Sosiaali- ja terveysministeri Vappu Taipale siirtyi sosiaalihallituksen pääjohtajaksi. Hänen tilalleen nimitettiin liikenneministeri Matti Puhakka ja uudeksi liikenneministeriksi sisäministeri Matti Luttinen. Kansanedustaja Kaisa Raatikainen tuli uudeksi sisäministeriksi.
- 1. joulukuuta – Talvisodan aikainen eduskunnan istuntosali Kauhajoella vihittiin museoksi.
- 3. joulukuuta – Bhopalin onnettomuus: metyyli-isosyanaattia vuosi Union Carbiden hyönteismyrkkytehtaalta Bhopalssa Madhya Pradeshssa Intiassa. Yli 2 000 ihmistä kuoli heti ja 150 000–600 000 loukkaantui (6 000 ihmistä menehtyi myöhemmin vammoihinsa).
- 5. joulukuuta – Maailmanpankki esitti yllättävän suorasukaisen ja synkän arvion kuivuuden ja nälänhädän vaivaamien Afrikan maiden tulevaisuudesta. Raportin mukaan maita uhkasi inhimillisten kärsimysten alle peittyvän taloudellisen rappeutumisen aiheuttama "poliittinen ja yhteiskunnallinen painajainen" vuoteen 2000 mennessä.
- 17. joulukuuta – YK:n yleiskokous hyväksyi niin sanotun valtioterrorismin kieltävän päätöslauselman. Suomi pidättyi äänestyksestä vedoten pyrkimykseensä pysytellä suurvaltojen välisten kiistojen ulkopuolella.
- 19. joulukuuta – Kiina ja Yhdistynyt kuningaskunta allekirjoittivat sopimuksen Hongkongin tulevaisuudesta.
- 23. joulukuuta – Voimakas pommi räjähti Bolognasta Milanoon matkalla olleessa junassa Italiassa. Ainakin 15 ihmistä kuoli ja 180 loukkaantui. Kahdeksan eri terrorijärjestöä otti vastuun iskusta.
- 28. joulukuuta – Neuvostoliittolainen vanhanaikainen risteilyohjus, jota käytettiin lentävänä maalina sotaharjoituksessa Barentsin merellä, harhautui radaltaan Suomen rajan yli ja syöksyi Inarinjärveen.
muokkaa Tuntematon päivämäärä
- 1. tammikuuta – José Paolo Guerrero, perulainen jalkapalloilija
- 5. tammikuuta – Akiharu Tsukiyama, Miku, vokalisti ("Antic Cafe")
- 20. tammikuuta – Bonnie McKee, yhdysvaltalainen laulaja
- 8. helmikuuta – Sean Bergenheim, suomalainen jääkiekkoilija
- 27. helmikuuta – Antti Tuisku, laulaja
- 3. maaliskuuta – Sofia Zida, suomalainen laulaja
- 9. maaliskuuta – Julia Mancuso, alppihiihtäjä
- 5. huhtikuuta – Marshall Allman, näyttelijä
- 10. huhtikuuta – Mandy Moore, laulaja, näyttelijä
- 22. huhtikuuta – Amelle Berrabah, Sugababesin jäsen
- 14. toukokuuta – Michael Rensing, saksalainen jalkapalloilija
- 31. toukokuuta – Anne Mattila, suomalainen laulaja
- 7. kesäkuuta – Ari Koivunen, suomalainen laulaja
- 21. elokuuta – Alizée, ranskalainen laulaja
- 27. elokuuta – Anne-Mari Kanniainen, harmonikansoittaja
- 15. syyskuuta – Walesin prinssi Harry
- 27. syyskuuta – Avril Lavigne, kanadalainen laulaja
- 28. syyskuuta – Melody Thornton, The Pussycat Dollsin jäsen
- 3. lokakuuta – Ashlee Simpson, yhdysvaltalainen laulaja
- 4. lokakuuta – Lena Katina, t.A.T.u.:n laulaja
- 18. lokakuuta – Lindsey Kildow, alppihiihtäjä
- 27. lokakuuta – Kelly Osbourne, yhdysvaltalainen televisionäyttelijä ja laulaja (Ozzy Osbournen tytär)
- 22. marraskuuta – Scarlett Johansson, näyttelijä
- 12. joulukuuta – Therese Borssen, alppihiihtäjä
- 13. joulukuuta – Hanna-Maria Seppälä, suomalainen uimari (maailmanmestari)
- 25. joulukuuta – Lisa ja Jessica Origliasso, australialainen pop-rock-duo
- 30. joulukuuta – LeBron James, koripalloilija
- 31. joulukuuta – Toni Junnila, suomalainen jalkapalloilija
- 7. tammikuuta – Alfred Kastler, Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1966 saanut ranskalainen fyysikko
- 15. tammikuuta – Jyrki Mikkonen, suomalainen kirjailija
- 20. tammikuuta – Johnny Weissmüller, yhdysvaltalainen uimari ja näyttelijä (Tarzan)
- 21. tammikuuta – Kari Nurmela, suomalainen oopperalaulaja
- 30. tammikuuta – Hilding Ekelund, suomalainen arkkitehti
- 30. tammikuuta – Isä Akaki, munkki (Suomen vanhin asukas, s. 1873)
- 9. helmikuuta – Juri Andropov, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri
- 20. helmikuuta – Mihail Šolohov, Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1965 saanut neuvostoliittolainen kirjailija
- 12. maaliskuuta – Yki Nummi, suomalainen muotoilija
- 21. maaliskuuta – Sir Michael Redgrave, näyttelijä
- 24. maaliskuuta – Aune Lindström, suomalainen taidehistorioitsija
- 26. maaliskuuta – Sekou Touré, Guinean presidentti
- 1. huhtikuuta – Marvin Gaye, yhdysvaltalainen soul- ja r&b-laulaja
- 8. huhtikuuta – Pjotr Kapitsa, Nobelin fysiikanpalkinnon vuonna 1978 saanut neuvostoliittolainen fyysikko
- 9. huhtikuuta – Eino Katajavuori, suomalainen ksylofonitaiteilija
- 5. toukokuuta – K. M. Wallenius, suomalainen kirjailija, kenraaliluutnantti, Lapuan liikkeen johtaja
- 16. toukokuuta – Andy Kaufman, yhdysvaltalainen koomikko
- 16. toukokuuta – Irwin Shaw, yhdysvaltalainen kirjailija
- 18. toukokuuta – Henrik Tikkanen, suomalainen kirjailija
- 22. toukokuuta– Karl-August Fagerholm, suomalainen valtioneuvos
- 13. kesäkuuta – Juhani Järvinen, suomalainen pikaluistelija
- 26. kesäkuuta – Michel Foucault, ranskalainen filosofi
- 27. toukokuuta – Jaakko Haavio, suomalainen kirjailija
- 11. kesäkuuta – Olli Hämäläinen, suomalainen muusikko
- 17. heinäkuuta – Ursula Pohjolan-Pirhonen, suomalainen kirjailija
- 17. heinäkuuta – Helge Pohjolan-Pirhonen, suomalainen kirjailija ja historioitsija
- 20. kesäkuuta – Joseph Losey, englantilais-yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja
- 27. heinäkuuta – George Gallup, yhdysvaltalainen tilastotieteilijä ja mielipidetutkija
- 28. heinäkuuta – Ahti Sonninen, suomalainen säveltäjä
- 5. elokuuta – Richard Burton, walesilainen näyttelijä
- 8. syyskuuta – Gerda Ryti, presidentti Risto Rytin puoliso
- 13. syyskuuta – Konsta Jylhä, suomalainen mestaripelimanni ja kansanmusiikin säveltäjä (s. 1910)
- 29. syyskuuta – Lauri Viljanen, suomalainen kirjailija
- 19. lokakuuta – Risto Rautanen, suomalainen filosofi
- 20. lokakuuta – Paul Dirac, brittiläinen fyysikko
- 21. lokakuuta – François Truffaut, ranskalainen elokuvaohjaaja
- 22. lokakuuta – Annikki Kariniemi, suomalainen kirjailija
- 31. lokakuuta – Indira Gandhi, Intian pääministeri ja kongressipuolueen puheenjohtaja
- 20. marraskuuta – Kaarlo Marjanen, suomalainen lausuntataiteilija
- 20. marraskuuta – Timo Mustakallio, suomalainen oopperalaulaja
- 20. marraskuuta – Trygve Bratteli, Norjan pääministeri
- 28. marraskuuta – Vilho Siivola, suomalainen teatterimies
- 9. joulukuuta – Nicholas Dingley ("Razzle"), englantilainen muusikko ("Hanoi Rocks")
- 11. joulukuuta – Pentti Hämäläinen, suomalainen nyrkkeilijä
- 20. joulukuuta – Dmitri Ustinov, Neuvostoliiton puolustusministeri, marsalkka
- 28. joulukuuta – Sam Peckinpah, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja
muokkaa Nobelin palkinnot
- ↑ [1]
- ↑ Mitä-Missä-Milloin Kansalaisen vuosikirja 1985, Otava 1984, Helsinki, s. 89.
|