|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
muokkaa Tapahtui vuosikymmenen aikanaIlmaston lämpeneminen alkoi aiheuttaa maailmanlaajuista huolta. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli perustettiin jo 1988 ja se julkaisi ensimmäisen raporttinsa 1990. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi solmittiin Kioton sopimus. IPCC:lle myönnettiin työstään Nobelin rauhanpalkinto 2007. Kiina oli maailman nopeimmin kasvavia talouksia joka vuosi jo vuodesta 1989 lähtien ja sen talous kasvoi jopa yli 10 % vuosivauhtia. Kiina teki myös ensimmäisen miehitetyn avaruuslentonsa 2003. Maan kasvavasta vaikutusvallasta maailmassa kertoo myös sille vuonna 2008 järjestämät olympialaiset. Yhdysvaltain presidenttinä oli lähes koko vuosikymmenen George W. Bush (2001–2009). Bushin kausi muistetaan etenkin vuoden 2001 iskuista New Yorkin World Trade Centeriin ja Bushin aloittamasta terrorismin vastaisesta sodasta. Euroopan unionin laajeneminen ja integraatio jatkui. Öljyn hinta kääntyi voimakkaaseen nousuun. Vuosikymmenen alun noin 20 $:sta barrelilta se ylitti vuoden 2008 alussa 100 $ barrelilta. Myös ruoka alkoi kallistua. Vuoden 2008 aikana raportoitiin väkivaltaisista ruokamellakoista lukuisissa maissa. muokkaa Aikajana
muokkaa Merkittäviä henkilöitämuokkaa Hallitsijoita
muokkaa Aiheesta muualla
|
| All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog. |