Vuosi 2008 on karkausvuosi. Se merkitään roomalaisilla numeroilla MMVIII.
YK:n julistamina vuoden teemoina ovat: Kansainvälinen Maa-planeetan vuosi, Kansainvälinen kielten vuosi ja Kansainvälinen vesihuollon vuosi, UNEP:in delfiinin vuosi (jatkettuna viime vuodesta), Euroopan parlamentin Euroopan kulttuurienvälisen vuoropuhelun teemavuosi ja FAO:n Kansainvälinen perunan vuosi.
Kiinalaisen kalenterin mukaan rotan vuosi (helmikuusta).
muokkaa Vuoden tapahtumat
Kynttilöitä oppilaitoksen edessä 24. syyskuuta.
- 1. syyskuuta – Yleisradion tutkivan journalismin televisio-ohjelma MOT syytty Slovenian puolustusministeriön virkamiehiä ja pääministeri Janez Janšaa lahjustenotosta liittyen Patria-sotateollisuuskonsernin asekauppoihin.[17]
- 2. syyskuuta – Thaimaan pääministeri Samak Sundaravej julisti Bangkokin hätätilaan hallituksen vastaisten mielenosoitusten vuoksi.
- 3. syyskuuta – Yhdysvallat hyökkäsi Jalal Khelin kylään Pakistanin Etelä-Waziristanissa. Aiemmin samalla viikolla miehittämättömät lentokoneet olivat ampuneet ohjuksia alueelle.[18]
- 5. syyskuuta – Ukrainan sisäpoliittinen kriisi kärjistyi, kun Julia Tymošenkon hallitus kaatui presidentti Viktor Juštšenkon Meidän Ukrainamme -puolueen vedettyä ministerinsä siitä pois.
- 6. syyskuuta – Murhatun Pakistanin oppositiojohtaja Benazir Bhutton leski Asif Ali Zardari valittiin maan presidentiksi.
- 7. syyskuuta – Yhdysvaltain suurimmat asuntoluotottajat Fannie Mae ja Freddie Mac kaatuivat liittovaltion syliin.
- 7. syyskuuta – Kanadan pääministeri Stephen Harper pyysi kenraalikuvernööri Michaëlle Jeania hajottamaan parlamentin ennenaikaisten vaalien järjestämiseksi.
- 10. syyskuuta – Metsäyhtiöt Stora Enso ja UPM ilmoittivat vähentävänsä noin 1 700 työpaikkaa Kajaanin, Valkeakosken, Varkauden ja Imatran tehtailta. Saman verran työpaikkoja oli tarkoitus karsia myös ulkomailla.
- 10. syyskuuta – Elämä lapselle -konsertti pidettiin Hartwall-areenalla.
- 10. syyskuuta – Large Hadron Collider -hadronitörmäytin käynnistettiin CERNissä.
- 11. syyskuuta – Idolsin neljäs tuotantokausi alkoi MTV3-kanavalla.
- 14. syyskuuta – Bank of America osti subprime-kriisin vuoksi vaikeuksiin ajautuneen investointipankin Merrill Lynchin.
- 14. syyskuuta – Aeroflot-Nordin lento 821 Moskovasta Permiin putosi laskeutuessaan. Kaikki koneessa olijat saivat surmansa.
- 15. syyskuuta – Yhdysvaltalainen investointipankki Lehman Brothers hakeutui Chapter 11 -menettelyn mukaiseen yrityssaneeraukseen.
- 20. syyskuuta – Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki ilmoitti eroavansa virastaan kesken virkakauden. Taustalla oli hallitsevan ANC-puolueen sisäinen valtataistelu.
- 20. syyskuuta – Islamabadin Marriott-hotellin pommitus tappoi kymmeniä Pakistanissa.
- 21. syyskuuta – Slovenian hallituspuolue SDS kärsi vaalitappion sosiaalidemokraateille.
- 21. syyskuuta – Korruptiosyytteiden tahrima Israelin pääministeri Ehud Olmert ilmoitti erostaan. Presidentti Shimon Peres nimitti hallituksen muodostajaksi neljä päivää aiemmin Kadiman johtoon valitun Tzipi Livnin.
- 22. syyskuuta – Etelä-Egyptissä kaapattiin 11 eurooppalaista turistia ja kahdeksan heidän opastaan. Lunnaita vaatineet kaappaajat siirtelivät vankeja Sudanin ja Libyan puolelle.[19]
- 22. syyskuuta – Suomalainen historiantutkija Johan Bäckman esitti kirjassaan Pronssisoturi – Viron patsaskiistan tausta ja sisältö kevään 2007 Tallinnan pronssisoturipatsasta koskeneeseen kiistaan viitaten synkän arvion Viron tulevaisuudesta. Bäckmanin mukaan Virolla olisi itsenäisenä valtiona jäljellä enää kymmenen vuotta elinaikaa. Bäckmanin lausunto herätti Virossa suurta suuttumusta ja se leimattiin jopa yritykseksi heikentää Suomen ja Viron suhteita. Eräät yliopistomaailman, kulttuurin edustajat ja poliitikot lähettivät Bäckmanin työpaikalle Helsingin yliopistolle julkisen kirjeen, jossa he vaativat Bäckmanin erottamista virastaan. Kirjeen puuhaajien mielestä kyseessä ei ollut sensuuri, koska he eivät vaatineet kirjan vetämistä myynnistä.
- 23. syyskuuta – Suomi menetti asemansa maailman vähiten korruptoituneena maana Transparency International -järjestön julkaisemassa uudessa 180 maata koskevassa kansainvälisessä vertailussa. Ykkössijalle nousi Tanska, Suomi putosi viidenneksi. Maailman korruptoituneimmiksi maiksi todettiin Somalia, Myanmar (Burma) ja Irak.
- 23. syyskuuta – Suomessa Kauhajoen koulusurmissa kuoli yksitoista henkeä.
- 24. syyskuuta – Tarō Asō valittiin Japanin pääministeriksi. Maassa ehti tätä ennen olla kaksi vuoden virassa istunutta pääministeriä.
- 25. syyskuuta – Kiinan Shenzhou 7 -lennon laukaisu kolmen hengen miehistöllä: Zhai Zhigang, Liu Boming ja Jing Haipeng. Lennolla suoritettiin ohjelman ensimmäinen avaruuskävely.
- 25. syyskuuta – Etelä-Afrikan parlamentti valitsi ANC:n varajohtaja Kgalema Motlanthen maan presidentiksi vaaleihin asti erotetun Thabo Mbekin seuraajaksi.[20]
- 25. syyskuuta – Yhdysvaltain suurin säästöpankki Washington Mutual kaatui. Tallettajat nostivat kymmenen päivän aikana 15. syyskuuta alkaen pankista 16,7 miljardia dollaria. Tämän seurauksena pankin likviditeetti laski alle tason, jolla toimintaa olisi voinut jatkaa.
- 25. syyskuuta – Puntmaalta käsin toimivat merirosvot kaappasivat Somalian rannikolla Keniaan matkalla olleen Belizen lipun alla purjehtineen ukrainalaisen MV Faina -aluksen, jossa oli lastina 33 T-72-panssarivaunua, kranaatinheittimiä ja runsaasti ammuksia.[21] Yhdysvaltain laivaston USS Howard (DDG 83) sai aluksen näköpiiriinsä lähellä Hobyon satamakaupunkia.[22] Sen perään lähettiin myös Venäjän Itämeren laivaston ohjusfregatti Neustrašimyi. Merirosvot vaativat aluksesta, lastista ja 20 elossa olevasta miehistön jäsenestä 20 miljoonan dollarin lunnaita. Ulkomaiset sota-alukset varoittivat kaappaajia purkamasta aselastia, vaikka laivasta oli siirretty joitain kevyempiä aseita.[23]
- 28. syyskuuta – Itävallan parlamenttivaalit 2008 järjestettiin etuajassa kahden suurimman puolueen SPÖ:n ja ÖVP:n suuren koalitiohallituksen hajoamisen vuoksi. Sosiaalidemokraatit säilyttivät asemansa suurimpana puolueena, mutta todellisia yllättäjiä olivat kaksi oikeistopopulistista maahanmuuttajavastaista puoluetta FPÖ ja BZÖ, joiden yhteenlaskettu ääniosuus oli 30 %.
- 28. syyskuuta – Ecuadorissa hyväksyttiin kansanäänestyksessä uusi perustuslaki.
- 28. syyskuuta – Valko-Venäjä pyrki parantamaan mainettaan ja suhteitaan länteen parlamenttivaaleilla.
- 29. syyskuuta – Islantilainen Glitnir-pankki kaatui valtion syliin hallituksen lunastaessa 75 % sen osakkeista.[24]
- 29. syyskuuta – Suunnitelma 700 miljardin dollarin roskapankin perustamisesta kaatui Yhdysvaltain edustajainhuoneessa äänin 228–205.[25] Tämä sai Dow Jones -osakeindeksin laskemaan vajaat 7 % eli 777 pistettä, joka on kaikkien aikojen ennätyspudotus pisteissä yhden päivän aikana.
- 3. lokakuuta – Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen tuli olleeksi 5 000 vuorokautta valtioneuvoston jäsenenä. Hänen edellään ministerivuorokausien määrässä olivat enää vain Ahti Karjalainen (5 772 vuorokautta) ja Johannes Virolainen (6 169 vuorokautta).
- 3. lokakuuta – Yhdysvaltain roskapankkisuunnitelma meni lopulta läpi edustajainhuoneessa, kun siihen oli lisätty erilaisia tukia ja verohelpotuksia noin 110 miljardin dollarin edestä.[26]
- 8. lokakuuta – Ukrainan presidentti Viktor Juštšenko hajotti parlamentin ja määräsi pidettäviksi uudet vaalit joulukuussa. Nämä olivat jo kolmannet parlamenttivaalit vuoden 2004 ns. oranssin vallankumouksen jälkeen. Pääministeri Julia Tymošenko syytti Juštšenkoa presidentin valtaoikeuksien ylittämisestä ja hallituksen tuhoamisesta, Juštšenko puolestaan epäili poliittisia vastustajiaan vallankaappaussuunnitelmista.
- 8. lokakuuta – Islannin hallituksen pankkivalvontavirasto Fjármálaeftirlitið (FME) otti haltuunsa kaikki kolme maan suurinta pankkia: Kaupthingin, Landsbankiin ja Glitnirin. Britannia sovelsi terrorismilakeja takavarikoidakseen Landsbankin brittiläiset varat.[27] Maan keskuspankki sitoi kruunun arvoksi 1/131 euroa. Kurssi romahti muutaman päivän kuluttua noin 340 kruunuun per euro ennen valuuttakaupan lopettamista.
- 10. lokakuuta – Norjan Nobel-komitea ilmoitti myöntäneensä Nobelin rauhanpalkinnon presidentti Martti Ahtisaarelle. Kyseessä oli kolmas suomalaisen saama Nobel-palkinto.
- 11. lokakuuta – Itävallan kiistellyimpiin poliitikkoihin kuulunut Jörg Haider sai surmansa liikenneonnettomuudessa Klagenfurtissa. Haiderin ilmoitettiin myöhemmin ajaneen autoaan paitsi ylinopeudella, myös alkoholin vaikutuksen alaisena.
- 22. lokakuuta – Kirkkoneuvos Seppo Häkkinen valittiin Mikkelin hiippakunnan uudeksi piispaksi. Hänen edeltäjänsä Voitto Huotari siirtyy eläkkeelle helmikuussa 2009.
- 26. lokakuuta – Kongon demokraattisen tasavallan tutsikapinalliset aloittivat Laurent Nkundan johdolla suurhyökkäyksen Itä-Kongon Kivussa. Kongon armeijan mukaan kapinallisilla oli Ruandan armeijan panssarivaunuja ja joukkoja. YK:n rauhanturvaajat joutuivat raskaisiin taisteluihin maakunnan pääkaupungista Gomasta.[28]
- 26. lokakuuta – Yhdysvaltain armeijan helikopterit tulittivat kylää Syyriassa. Nimettömien amerikkalaislähteiden mukaan kohteena oli ryhmä, joka on salakuljettanut taistelijoita Irakiin. Iskussa kuoli kahdeksan siviiliä. Syyria syytti Yhdysvaltoja terrorismista ja isku tuomittiin laajasti. Syyria sulki amerikkalaisen koulun ja kulttuurikeskuksen, ja Yhdysvaltain suurlähetystö suljettiin mielenosoitusten vuoksi.[29]
- 29. lokakuuta – Unkari sai Kansainväliseltä valuuttarahastolta 20 miljardin euron hätälainan.[30]
- 31. lokakuuta – Suomi ilmoitti, ettei se allekirjoita rypälepommit kieltävää Oslon sopimusta.
muokkaa Muita tapahtumia
muokkaa Nobelin palkinnot
muokkaa Musiikkialbumijulkaisuja
muokkaa Ilmestyviä elokuvia
|