|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
Avaruustutkimus on avaruudessa tehtävää tutkimusta, jota koskeva 2000-luvun alun uusi englantilainen termi on space based science.lähde?kenen mukaan?
muokkaa Ainakin kaksi määritelmääAvaruustutkimus (engl. space science) on tähtitieteen osa-alue, jossa avaruutta koskeva tutkimusaineisto on kerätty paikan päällä avaruusalusten avulla. Havainnot ovat pääosin kaukohavaintoja mutta osin myös varsinaisia in situ (paikan päällä) tehtyjä mittauksia Maan ulkopuolella so. muilla planeetoilla, ja niiden välissä, jopa Aurinkokunnan ulkopuolella. Avaruustiede kattaa seuraavat aiheet:
Termiä avaruustutkimus (englanniksi space research) käytetään myös laajemmin, jolloin siihen kuuluu esimerkiksi miehitetyillä avaruusaluksilla tehtävä biologiaan, kemiaan, psykologiaan liittyvä tutkimus. 2000-luvulla on alettu puhua "avaruudesta käsin tehtävästä tutkimuksesta" (space based research), johon käsitteeseen kuuluu myös Maan kaukokartoitus. Yhdysvaltain avaruushallinnossa NASA:ssa avaruustiede (space science) ja maan kaukokartoitus on tuotu saman yksikön alaisuuteen. Avaruustutkimuksen välineitä ovat avaruuslennot miehitetyillä avaruusaluksilla ja miehittämättömillä avaruusluotaimilla. muokkaa Alku 1940- ja 1950-luvuillaSen alkuna voidaan pitää 1940-lukua, jolloin V-2-ohjuksilla tehtiin Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa yläilmakehän tutkimusta. Jo aiemmin, 1900-luvun alussa, tehtiin ilmapallojen avulla mittauksia korkealla. Ensimmäinen satelliitti Sputnik 1 oli teknologinen koe eikä tutkinut avaruutta. Se liittyi pikemminkin Neuvostoliiton aikomuksiin tehdä miehitettyjä lentoja. Satelliittien tieteellinen käyttö alkoi NASA:n Explorer-1-satelliitista tammikuussa 1958. muokkaa Katso myösmuokkaa Kirjallisuutta
muokkaa Aiheesta muualla |
| All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog. |