|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
Diodi on yksinkertaisin elektroninen komponentti, puolijohteiden liitos päästää elektronien virran lävitseen vain yhteen suuntaan.
Elektroniikka on sähkötekniikan osa, joka perustuu elektroninen liikkeen ohjaamiseen. Elektroniikka perustuu elektronisiin komponentteihin, joiden ominaisuudet ja käytös riippuvat niiden läpi kulkevan sähkövirran polariteetistä. Tässä elektroniikka eroaa esimerkiksi sähkövoimatekniikasta, jonka sovellukset ovat yleensä riippumattomia virran ja jänniteen suunnasta. Elektroniikka sisältää sähköisten laitteiden suunnittelua, rakentelua, käyttöä ja tutkimista. Laajempia määritelmiä ovat antaneet alaa tutkivat insinöörit sekä standardointijärjestöt. Suomen Akatemian tieteen keskustoimikunnan elektroniikkajaoston mietintö vuodelta 1974 on seuraavanlainen: "Elektroniikka on teknologia, jossa puolijohdeainetta, elektroniputkia ja muita elektronisia komponentteja käytetään hyväksi toteutettaessa mitä erilaisimpia järjestelmiä, tiedonsiirtoa ja käsittelyä, koneistojen automaattista valvontaa ja ohjausta ynnä prosessisuureiden niin tieteellistä kuin käytännöllistäkin mittausta varten." Sähköalan kansainvälinen standardisoimisjärjestö International Electrotechnical Commission (IEC) sanoi vuonna 1956, että "elektroniikka on se tieteen ala, joka käsittelee sähkön johtumista tyhjiössä, kaasussa ja puolijohteessa sekä näihin ilmiöihin perustuvien laitteiden sovellutuksissa." Yhdysvaltain sähkö- ja elektroniikkainsinöörit taas määrittelevät, että "elektroniikka on se tieteen ja tekniikan ala, joka käsittelee ihmisen aistin ja aivojen korvaamista ja täydentämistä laitteilla, jotka keräävät ja käsittelevät informaatiota, siirtävät sen haluttuun paikkaan, jossa ohjaavat koneita tai esittävät informaatiota ihmisen käytettäväksi." Sähkövoimatekniikassa elektroniikan sovelluksia ovat muun muassa taajuusmuuttajat ja HVDC-merikaapelit.
muokkaa Elektroniikan mittaus- ja testauslaitteitaElektroniikassa käytetään monia erityisiä sähköteknisiä mittalaitteita, joilla voidaan mitata ja tarkkailla erilaisia sähköisiä ilmiöitä elektronisissa laitteissa. Useat mittaus- ja tastauslaitteet ovat itsekin elektronisia laitteita, vaikka vanhat mittalaitteiden periaatteet saattavatkin olla sähkömekaanisia.
Seuraavilla laitteilla voidaan tuottaa testaamisessa tarvittavia herätesignaaleita tutkittaville laitteille: Tutkittavalle laitteelle käyttöjännitettä tuottamaan voidaan käyttää laboratoriovirtalähdettä. muokkaa Elektroniikan komponentitElektroniikan piireissä käytetään elektronisten, aktiivisten komponentien lisäksi passiivisia, lineaarisia komponentteja. muokkaa Liitoskomponentit
muokkaa Passiiviset komponentitPassiivisiksi komponenteiksi kutsutaan komponentteja, jotka kuluttavat energiaa.
muokkaa Aktiiviset komponentit
Elektroniputket olivat ensimmäisiä elekronisia komponenteja, kuuman hehkulangan irroittamat elektronit liikkuvat putken tyhjiössä katodilta anodille.
Aktiiviseksi komponentiksi kutsutaan komponenttia, jolla saadaan aikaan vahvistusta.
Seuraavat puolijohdekomponentit eivät ole vahvistusta tuottavia komponentteja, mutta epälineaarisuutensa vuoksi yleensä listattu aktiivisiksi komponenteiksi.
muokkaa Analogiset piiritmuokkaa Digitaaliset piirit
muokkaa Piirirakenteita
muokkaa Käsitteitämuokkaa Sähköisiä suureita
muokkaa Sähkövirran tyypitmuokkaa Kohinamuokkaa Laitteita
muokkaa Alan kirjallisuutta
muokkaa Katso myös
muokkaa Aiheesta muualla |
| All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog. |