Induktanssi.html

Induktanssi (itseisinduktanssi, tunnus L) kuvaa kelan (solenoidin) tai muun yleisen johdinsilmukan kykyä vastustaa virran muutosta. Induktanssin SI-järjestelmän mukainen yksikkö on henry (1 H).

Sähkövirran muutos indusoi esimerkiksi kelaan induktiojännitteen, jonka suuruus saadaan Faradayn induktiolaista. Induktanssi lasketaan silmukkaan indusoituneen jännitteen $E i n d$ (vastasähkömotorinen voima) ja sähkövirran muutoksen di/dt suhteena:

$L = \frac{E_{ind}}{di/dt}$ .

Mikäli käämin induktanssi on suuri, aiheuttaa pienikin virranmuutos voimakkaan induktiojännitteen, joka vastustaa virran muutosta. Piirin induktanssia lisäämällä voidaan siis vaimentaa äkillisiä sähkövirran muutoksia. Induktanssi voidaan laskea myös kierrosmäärän N ja magneettivuon Φ tulon suhteesta kelan virtaan. Toisinaan puhutaan myös käämivuosta (tunnus Ψ), joka on kierrosmäärä kertaa kelan magneettivuo. Induktanssi L voidaan tällöin ajatella myös käämivuoksi Ψ virtaa I kohti.

L = N·Φ/I = Ψ/I

Ferriittirenkaalle käämityn kelan induktanssi voidaan laskea seuraavasta kaavasta:

$L = {\mu_0 \mu_e N^2 A_e \over l_e}$

missä

μ₀ on tyhjiön permeabiliteetti

μ_e on sydämen tehollinen permeabiliteetti

N on kierrosmäärä

A_e on tehollinen poikkipinta-ala

l_e on tehollinen magneettisen piirin pituus

Kela (vyyhdellä oleva johdin) ja myös suora johdin muodostavat ympärilleen magneettikentän, kun niissä kulkee sähkövirta. Siten niillä on induktanssia ja vaihtovirtapiirissä vastusta, reaktanssia.